Ok. tiukkaa teki.
lopulta näistä selvisi vain tuo palautuslappu ja korttien sekoitus hässäkkä
Tuota vaihtolappua mietin pitkään kunnes sitten lopulta sen hylkäsin. Syy on se, että jo pelkkä xim-tor vai mikä olikaan jo yksin heittelee tyyppejä tehokkaasti. Jos hahmoja saa enemmän vaihdella niin toisen saaminen pulaan on liian tehokasta, varsinkin jo vastustaja lähestyy oman armeijansa kanssa. Tämän avulla myös pelaajahahmon saa aika jumiin ja omien, kuten myös vastustajan hahmot saa liian helposti sinne minne haluaa. Kauhistuttaa myös ajatus kasvustosta jolla helpolla on näköyhteyksiä aivan liikaa kaikkialle. poikkeusta siihen että kasvusto ei voi tätä pelata ei tehdä, koska se on vain ponnahduslauta muille samantapaisille rajoituksille. Se että tämä toimisi vain olentoihin ei niinkään paha olisi, mutta kyllä tämä kylmää. Jo pelkästään tämän lapun pelko saattaisi muuttaa liikaa hahmojen sijoittelua ja taktikointia - varsinkin nyt kun vahinkoa oikeasti jaetaan. Tämä olisi todella kiva nähdä, siis äärimmäisen hauska, mutta kaikki merkit viittaa siihen, että tämä olisi myös liian tehokas. Jopa jo siinä, että tällä voisi liikuttaa vaihtaa vain kahden hahmon paikkaa on sinällään paljon. Waymaker nykynimellään on ainutlaatuinen ja sen takia se pakoissa on jos tällaista tahtoo tehdä. Olkoon se niin myös tulevaisuudessa. Joten en sitten laittanut tästä edes testiläpyskää.