D-War AKA. the paska movie -topic

Sinistro kirjoitti:

voi kamalaa... ei... eih

Ilmeisesti sä et ole edes paskaa elokuvaa nähnyt, jos tuo oli sinun mielestäsi paska. No, olihan se juoni ihan hatusta vedetty ja lohikäärmeitä siinä näkyi sen 10 sekuntia, mutta on olemassa PALJON paskempia elokuvia.

Ihan hatusta vedettynä esim. Basket Case on ihan uskomattoman huono elokuva, jos standardeina käytetään näyttelijöiden tasoa, juonta, efektejä ja yleistä tunnelmaa. Joskin, missään muussa elokuvassa en ole koskaan ennen nähnyt pelkästä päästä ja käsistä muodostuvan torson raiskaavan kuollutta naista. Propsit siitä.

No jos irrotat propseja moisesta, on meillä laaduttamisen lähtökohdatkin täysin toisistaan poikkeavat. En ole nähnyt mainittua Basket Casea, mutta oletko itse nähnyt Space Furya? Entä My uncle the alien? Onko Solar crisis tuttu? Listaa voi jatkaa vuorotellen loputtomasti eikä se kerro muuta kuin että olemme nähneet eri elokuvia.

Jos D-War on mielestäni surkeinta suttua, joka kuvaputkeni kautta on tietoisuuteeni valunut ja tahdon tämän epäonnistumisen multihuipentuman kanssasi jakaa, en välttämättä odota siitä seuraavan väittelyä "oikeasti paskoimmasta" elokuvasta. Olen kuitenkin kantani perustellut kattavasti. Vaikka eteeni tulisi vieläkin huonompi elokuva, ei se tekisi D-Waria yhtään sen paremmaksi.

Jos et ole vielä asiaa huomannut, niin en näe mitään arvokasta lentävissä suolenpätkissä, roiskuvassa veressä, ruumiiden häpäisyssä tai torsoissa, jotka raiskailevat (kuolleita) naisia. En arvota elokuvaa siinä esitettyjen kuolemien tapojen tai määrien perusteella. Näyttelijät, ohjaaja, käsikirjoittajat, muusikot ja muu henkilökunta luo tiettyjä odotuksia, mutta niiden pohjalta ei voi antaa elokuvalle arvoa - kuten mainstreamissa markkinoidessa on tapana tehdä. Vastaavaa pinnallisuutta ilmenee myös laajimmin levinneissä valtavirtaa vastustavien alakulttuurien genreissä, johon splatteri ja zombi-leffatkin lukeutuvat. Kyseessä on Fisken kulttuuripääomateorian toteutuma. Samainen teoria selittää myös sen, miksi mm. erikoisuudella ei pystytä ratsastamaan sen laatikkoa ulommas. Puhumattakaan nyt seurannaisuuksista tai kulttuurievolutiosta...

Mutta miksi syventyä ja ajatella kun voi vain nauttia ja kuluttaa.

Yritäpä siinä sitten selittää missä tahansa julkisessa mediassa - edes Forssan Lehdessä - tavalliselle lukijalle, miksi kannattaa käydä katsomassa jokin järjetön väkivaltamässäily, missä hyvää on se, että koira syö naisen aivoja samalla kun vetää tätä perseeseen. Käytä adjektiiveja "siistiä" ja "mielikuvituksellista" ja fraaseja kuten "en ole muussa elokuvassa ennemmin nähnyt" tai "jo pelkästää siksi kannattaa katsoa".

Yritä kertoa mitä "paska" on ja muotoilla samalla jotekin MIKSI splatteri, zombit ym. älytön on laadultaa "hyvä" ja miksi sitä tarvitaan, ENNEN kuin alat rutisemaan siitä etten minä ILMEISESTI ole paskaa elokuvaa edes nähnyt!

Ei samaa mieltä tarvitse olla, eikä pidäkään. Se on harmi, ettet pitänyt kaikkien aikojen suosikki-paskinta leffaani huonona. En ollut asiasta nyt niiiin hämmentynyt. Mutta pohjimmainen tarkoitus ei ollut saadakaan sinua ajattelemaan elokuvasta samaa kuin minä, vaan näyttää mikä mielestäni on huonoa - jakaa kokemus, joka mielestäni on syvältä, perustella se ja siinä määrin kertoa jotain itsestäni.

Vastaustasi mukaillen voisin väittää, ettet itse sitten ilmeisesti ole hyvää elokuvaa koskaan nähnytkään.

No siis, koska en nyt tuohon mitään uskomattoman syvällistä tulkintaa elokuvasta lähtenyt vetämään, mutta jos nyt sanon muutamia syvällisempiä mielipiteitä, jollain tasolla;

Elokuvan juoni, vaikka oli mitä oli, toimi kyseisessä konseptissa ihan siedettävästi. Kunhan vain pääsee yli siitä "jättiläiskäärmeestä tulee lohikäärme, kun se syö nuoren neitsyen" -juonesta, niin loppu on aika selkeää huttua. Uudelleensyntyminen ja kaikki muu oli aika perus-huttua, jota on nähty etenkin itämaisissa elokuvissa usein.

Näyttellijöiden taso, vaikka ei nyt päätä huimannutkaan, oli kuitenkin aivan siedettävä, eikä myötähäpeää aiheutunut missään vaiheessa tämän vuoksi. CGI-efektit olivat aika tuttua tasoa ja välillä jopa näyttivät ihan uskottavilta.

Se, mikä elokuvasta tietysti tekee huonon, on se yritys löytää siitä jotain logiikkaa tai merkitystä. Usein tällaisilla elokuvilla ei ole mitään merkitystä, eikä niistä kuulu edes yrittää sellaista löytää. Ihmiset, jotka katsovat Steven Seagalin elokuvia, katselevat myös D-Warin kaltaisia elokuvia. He eivät odota, eivätkä halua elokuviltaan mitään järkeä. Kunhan vain paljon tapahtuu, niin homma kelpaa.

Potentiaalia elokuvassa olisi tietysti ollut vaikka mihinkä, mutta sitä ei ollut kukaan huomannut, taikka osannut käyttää avukseen.

Jos et ole vielä katsonut elokuvaa nimeltään Shoot 'Em Up, suosittelen katsomaan. Siinä on esimerkki elokuvasta, jossa ei ole juonta, ei mitään järkeä, saatika mitään pointtia. Mutta viihdyttävyyttä siinä on. Viihdyttävyyttä, jota D-War toivoisi omaavansa, mutta ei omaa.

Sitten, jokunen sananen vielä Basket Casesta:

Se, että annan propseja torsosta panemassa kuollutta ämmää, kertoo vain sen, että en ole kyseistä tai vastaavanlaista tilannetta missään muussa elokuvassa ennen nähnyt. Omaperäisistä ideoista, joita muut eivät ole uskaltaneet tai eivät ole tajunneet kopioida, annan aina propseja.

Elokuvia kannattaa kuitenkin katsoa aina tietyltä kantilta. Jos lähdet katsomaan viihde-elokuvaa, ei siltä kannata odottaa mitään uskomattomia juonenkäänteitä tai syvyyttä. Useimmiten moni elokuva kantaa vain yhden konseptin varassa ja siihen on usein tyydyttävä. Onko se hyvä asia vai ei, siihen en osaa sanoa. Mutta joku on todennut sen toimivan massoille ja sen mukaan mennään. Asennoituminen elokuvaan vaikuttaa paljonkin siihen, millaisen kuvan siitä saa.

Se, että en pidä D-Waria ihan uskomattomana paskana, ei tarkoita, että se olisi hyvä. En vain nähnyt siinä mitään sellaista, joka tekisi siitä todella paskaa.

En myöskään muista, että olisin väittänyt Zombie tai splatter -elokuvia hyviksi, olen mielestäni pitänyt niitä viihdyttävinä. Kieroutunut mieleni saa suuremmat naurut usein uskomattomasta ja järjettömästä väkivallasta, kuin ö-luokan komedioista. On myös tietysti olemassa syvällisempiä Zombie-elokuvia, kuten mm. Romeron Zombie-trilogia, jossa käsitellään yhteiskunnallisia ongelmia epäkuolleiden valloittamassa maailmassa. Kannattanee koittaa, ennen kuin tyrmää ne täysin.

Siitä en sitten tiedä olenko nähnyt ikinä yhtään hyvää elokuvaa, mutta voisin ainakin kuvitella näin tehneeni. Ainakin dollari-trilogian olen katsellut usean kertaan, ja jos ne eivät kelpaa hyviksi elokuviksi, sitten ei kelpaa mikään.

Tietysti tuolla "et ole paskaa nähnytkään" -viittauksella koitin vain nostaa ilmaan, että ainakaan minun mielestäni, jos tuon määrittelet "paskaksi", vaikka kaikki kriteerit ovatkin kohdallaan, et silti välttämättä ole nähnyt jotain sellaista, minkä minä luokittelen oikein "paskaksi".

Suosittelen katsomaan sellaisen elokuvan (jos jostain löydät, haluaisin itsekin nähdä sen uudestaan) kuin Slapstick Of Another Kind. Siinä on elokuva, joka järkytti "ei niin herkkää"-mieltäni pahasti uskomattomalla paskuudellaan.

Elokuvassa on pääosissa ehkä 70-luvun surullisin koomikko Jerry Lewis, joka epämääräisellä törmäilyllään ja hörötyksellään ällistytti ihmisiä kuvittelemaan olevansa hauska ja sai uskoa omasta typeryydestään siihen, että todella oli hauska, vaikka tekisi mitä. Elokuvan konsepti on lähinnä se, että siinä on universumin rumimmat ja tyhmimmät kaksoset (molemmat sukupuolet) jotka toisiaan nuollessaan muodostavat epämääräisen linkin aivojensa välillä ja täten heistä muodostuu universumin älykkäin ja tiedostavin olento. Eli siis jatkuvasti elokuvan ajan sisarukset harrastavat sukurutsausta toistensa kanssa, koittavat paeta hallitusta ja Mr. Miyagia, joka lentelee ympäriinsä onnen keksillä.

Tämä on kaikessa kauheudessaan pureutunut mieleeni, enkä ole sitä kamalempaa taikka paskempaa elokuvaa nähnyt. Ei riitä se uskomaton inhotus, jonka sukurutsaavat kaksoset aiheuttavat, ei. Ei myöskään riitä se, että Mr. Miyagi lentelee pienellä onnenkeksillä jakamassa viisauksia, joita viisaat japanilaiset ovat viisauksissaan viisastelleet. Ei myöskään ole vielä paha se näyttelemisen taso, joka elokuvasta löytyy. Mutta kaikki nämä ja vielä paljon muuta yhdistettynä täysin järjettömään juoneen muodostavat olevaisuuden paskimman elokuvan. Elokuvan, jota ei voi edes kuvata. Se pitää kokea, tietääkseen, mitä muistaakseni luulen elokuvan tehneen minulle.

Toinen hyvinkin paska elokuva on eräs vampyyri-elokuva, jonka nimeä en muista. Siinä rakastavaiset vampyyrit metsästävät ja välttelevät toisiaan vuosisatojen saatossa ja panevat sekä syövät muita siinä välillä.

Ymmärrän kyllä pointin, enkä tosiaan tuossa ensimmäisessä postauksessa edes koittanut lähteä syvällisesti väittelemään aiheesta, mutta josko tämä kelpaisi paremmaksi syyksi syy-seuraus-selitys-lyhennys -jatkumossa?

Niin, kuten edellä jo mainitsin, voidaan näitä elokuvia tässä suositella toisillemme tuomiopäivään asti, eikä mikään muuttuisi. Tarkoitus ei myöskään ollut hyökätä mieltymyksiäsi vastaan, vaan nostaa splatter/zombi genre esille havainnollistamisen vuoksi. Siinä näemmä epäonnistuin...

Sillä, millä tavalla mikäkin elokuva pitäisi katsoa, ei ole kerrassaan mitään tekemistä sen suhteen laadutetaanko elokuva hyväksi vai huonoksi (1). Se, että antaa itsensä altistua tällaisille määrittelyille, kertoo kykenemättömyydestä ymmärtämään näkemäänsä. Aina voidaan listaa jatkaa (ja sitä myös tuottajat yrittävät jatkuvasti jatkaa) eri genreistä ja "oikeista tavoista" katsoa mikäkin elokuva. Kärjistäen: "itämaisista leffoista tuttu huttu" ei muutu laadukkaammaksi vaikka sillä täyttäisi jokaisen mahdollisen elokuvan.

En suoraan sanottuna ymmärrä miksi aiempi "paska" voi kelvata syyksi tehdä uutta "paskaa". En ymmärrä edes ihmisiä, joiden mukaan se on luonnollista ja kelpo tapa tehdä viihdettä. Eikä mikään tekosyy aidosti voi puolustaa tyylin, taidon tai mielikuvituksen puutetta - joista kaikista D-War kärsi järjettömyyteen asti. Ikään kuin määritelmä "viihde" antaisi syyn suhtautua elokuvan - tai minkä tahansa taiteen (2) - tekemiseen leväperäisesti. Kun jokin on viihdettä sen ei tarvitse olla laadukasta, niinkö?

D-Warin tarina on jo satoja kertoja kerrottu, eikä mitään uutta ollut tarjottavissa - edes mikrotasolla. 2007 vuonna tehdyksi elokuvaksi ovat efektit täysin laaduttomia - määrä ei korvaa laatua, perspektiivistä karkaamisesta puhumattakaan. Näyttelijät ovat kautta linjan tökeröitä, eikä kukaan ei pysy koko elokuvaa roolissaan. Elokuva on täynnä klaffivirheitä - haavat katoavat, vaihtavat paikkaa ja ilmestyvät taas. Rytmiä ei ole, ehehästä tunnelmasta puhumattakaan. Ja kaikki tämä on OK, koska se on viihdettä, ja koska muitakin huonoja elokuvia on maailmaan tehty?

Oikeesti, mitä vittua?

Minä olen huono ja typerä katsoja, koska odotan elokuvalta jotain loogisuutta? Koska en osaa katsoa elokuvaa "oikein" ja ole perustelemattomasti samaa mieltä kuin jokin kasvottomien elokuvakriitikkojen ryhmä, olen alemman kastin katsoja, enkä "voikaan tietää mistään mitään"?

Kun kerran jotain muuta elokuvaa pidät D-Waria huonompana, niin mikä siinä sitten. Siinähän pidät. Mitä ihmettä sillä on merkitystä minun mielipiteelleni? hä? Ihmiset pitävät eri asioista - ei kai se mikään yllätys ole!

En ole kasvanut tynnyrissä. Aloitin elokuvien katsomisen noin kuuden vanhana, kun olin isovanhemmillani hoidossa päivät pitkät. Sedälläni, joka silloin vielä asui isovanhempieni luona, oli satojen kopioitujen elokuvien arkisto, jota pikku Manu - ennen kuin oppi lukemaan - alkoi katsella. Sen seurauksena myöhemmin, noin 12-13 vuotiaana Manu sai toiveidensa mukaisesti omat videot ja alkoi sittemmin elokuvia kopioimaan. Sain myös vanhempieni tutuilta joitakin elokuvia. Ra-animatorit, IT ja Halloweenit tuli tutuksi silloin. Paljon tuli katsottua leffoja, joita kaverit kehuivat. Ympärillä oli paljon "keräilyä" harrastavia tuttuja, kuten Jussi. U, joka suuresti avarsi elokuvahorisonttiani. Suurin osa "arkistosta" on kadonnut ja päälle äänitetty, mutta vintilläni on yhä noin 100 VHS nauhaa, vanhemmilla toinen mokoma. Mainittakoon myös, että lukemattomien omien "elokuvien" tekemisen lisäksi olen kuulunut kahden televisiossa esitettyn sarjan kuvausryhmään (Lämminveriset ja Pelastajat). Olen myös koulutuksen jälkeen toiminut noin vuoden ajan päätoimisena videoelokuvan valaisijana (Match-Makers 98-99). Uskoisin siis, että minulla on elokuviin ja niihin liittyviin sekä kytkeytyviin ilmiöihin jonkin verran kosketuspintaa.

Minua ei kiinnosta tuon taivaallista subjektiiviset, perustelemattomat mielipiteet elokuvista. Väittää voidaan mitä hyvänsä, mutta mikään ei sillä tule todeksi. Tästä esimerkkinä mainittakoon esiin nostamasi dollari-trioligia, jonka kuuluisin osa "Hyvät, Pahat ja Rumat", on ehdottomasti huonoin, mikäli painavimmaksi arvottajakriteeriksi nostetaan Sergio Leonen tyylin omaperäisyys, joka laajimmin on esillä "Vain Muutaman Dollalrin Tähden" - elokuvassa tai vakavammin "Huuliharppu kostajassa". Tarpeen vaatiessa kirjoitan tästä syvemmän analyysin. Nyt jotenkin luotan siihen, että elokuva katsottaisiin silmät auki ja korvat höröllä, vailla ajatuksia siitä, kuinka elokuva pitäisi katsoa.

"Pitäisi" on katsomisen suhteen täyttä paskan jauhamista.

1 ääripopulistiset elokuvia markkinoidaan usein genreittäin ja tietylle väestöryhmälle. Tällöin vaikuttimena on lähinnä trendipohjainen valinta: halu kuulua tai olla kuulumatta johonkin ryhmään. Vertaa musiikissa Antti Tuisku ja Metallica fanit.

2. Käsittäen taiteen ihmisen tai ihmisten luovan työn tuloksena, eikä vain formaalisena arvomittarina.

Enpäs tiennytkään, että sinä otat tämän aiheen noin raskaasti. Väittelyä mitä kannattaa katsoa, voi tietysti käydä loputtomuuksiin, mutta logiikka tiettyjen elokuvien tekemisen taustalla yleensä on aina sama.

Valitettavasti logiikka tekemisen takana harvoin heijastuu lopputulokseen ja tämän vuoksi monet tekeleet ovatkin joko epäloogisia, typeriä, huonosti tehtyjä tai mitään sanomattomia. Hyvän elokuvan määritelmä riippuu enemmänkin katsojasta, kuin yleisestä mielipiteestä.

Ikävä totuus kuitenkin on se, että teoriassa ainakin, kaikki on jo tehty. Ainakin kerran. Kaikki tämän jälkeen onkin vanhan soveltamista uudella tavalla ja valitettavasti siinä tunnutaan epäonnistuvan lähes joka kerta. Maailmalla tulee elokuvia ulos sellaista tahtia, että tuskin ketään pystyy koskaan katsomaan niitä kaikkia.

Se mitä katsoja taas itse hakee elokuvalta riippunee enemmänkin ympäristön muodostamasta yleismausta, joka yksilölle on kehittynyt. Tällä hetkellä kovassa huudossa on sarjakuviin perustuvat elokuvat, joka on myös yksi viite sille, että ideat ovat vain yksinkertaisesti loppu. Tietysti se on myös viite sille, että nykyisellä teknologialla voidaan vihdoinkin tehdä nämä elokuvat sellaisiksi, joilta niiden pitäisikin näyttää, että sarjakuvien ystävät eivät heitä voltteja tai polttopulloja raivosta.

En itse ainakaan huomannut, että olisit hyökännyt mieltymyksiäni vastaan. Yritin vain esittää pointtia objektiivisesti aihe-alueesta, jonka nostit pöydälle. Kauhu elokuvat ovat parhaimmillaan ja harvimmillaan uskomattoman hienoa viihdettä. Mutta sitä useammin ne ovat aivan uskomatonta paskaa. Suurin osa koittaa hakea shokki-tason viihdettä, mutta koska tässäkin genressä lähes kaikki on jo tehty, mikään ei oikeasti shokeeraa enää.

Loogisuuden odottaminen elokuvalta taas ei ole typerää, se on lähinnä valitettavaa, etenkin jos elokuva kuuluu sarjaan "räime". Jos et vielä ole huomannut, logiikka on tuntunut olevan hiipuva voimavara uusissa elokuvissa. Hyvä, jos edes juoni löytyy sieltä mähinän keskeltä. Kun elokuva perustuu kokonaan efekteille ja kauhealle riehumiselle, on siihen uskomattoman vaikeaa tehdä logiikkaa tai juonta mukaan. Tai ainakin siltä vaikuttaa. D-War on keskinkertainen esimerkki tästä.

Pahin ja suurin esimerkki tästä logiikan ja juonen puutteesta elokuvissa on mielestäni Charlie's Angels 2. Elokuva, jossa on 1,5h tapahtumia sarjassa, jotka eivät mitenkään liity toisiinsa. Koko elokuva tuntuu siltä, että joku on kasannut erilaisia toimintakohtauksia peräkkäin ja myynyt idean jollekin studiolle.

Siitä sitten en tiedä oletko samaa mieltä vai et. Joka tapauksessa itse en pitänyt D-Waria läheskään niin huonona kuin sinulta sain kuvan siitä. Joka oli sinällään valitettavaa, koska odotin jotain todellista kauhua, tai edes jotain kalkkunaa. Itselleni jäi siitä lähinnä sellainen kuva, että tällaiseenkin on sitten tuhlattu filmiä ja aikaa. Aina tuo Salatut Elämät voittaa, joka aspektissa.

Mutta selvisipähän tässä jotain uutta sinustakin. Mielenkiintoista.

Siitähän tässä on kyse ollut alusta lähtien, että arvottaminen (elokuvankin) ja laaduttaminen on aina subjektiivista, eli henkilön omaan kokemukseen pohjautuvaa mielipidettä. Monet asiat vaikuttavat siihen, kuinka elokuva koetaa. Kaikki eivät edes katso elokuvaa - riittää, että joku kaveri sen arvostelee (tai kriitikko) ja se riittää oman mielipiteen perusteeksi. Näin tuskin tapahtuu laistemme elokuvia paljon katsovien keskuudessa, vaikka ulkopuolinen mielipide aina osaltaan kokemukseen vaikuttaakin. Siitä huolimatta on tökeröä kyseenalaistaa muiden kokemus, koska se poikkeaa omasta. Henkilökohtaiseksi se menee, kun alat kyseenalaistamaan toisen tapaa kokea ja muodostaa mielipide elokuvasta.

Lainaus :

Tietysti tuolla "et ole paskaa nähnytkään" -viittauksella koitin vain nostaa ilmaan, että ainakaan minun mielestäni, jos tuon määrittelet "paskaksi", vaikka kaikki kriteerit ovatkin kohdallaan, et silti välttämättä ole nähnyt jotain sellaista, minkä minä luokittelen oikein "paskaksi".

Mistä kriteereistä puhut? Olenko missannut jonkin tilaisuuden, jossa on julistettu yleiset elokuvanlaatukriteerti, joihin aina voidaan vedota, kun ollaan eri mieltä elokuvista, vai tarkoititko kenties omia kriteerejäsi, joista minulla tai kellään toisella ihmisellä ei voi olla yhtä syventävää käsitystä kuin sinulla? Lauseen asettelusta päätellen "kriteereissä" on kuitenkin asian merkittävin paino, eikä sijaa argumentoinnille juuri anneta, mikäli "kriteerit" ovat vieraat. Virkkeen lopussa lukeva "minä luokittelen" kuitenkin kertoo mihin luokittelu perustuu. Virkkeen merkitys on siis tulkittavissa niin, että koska pidin huonoinpana kriteereittesi mukaan keskinkertaista elokuvaa, on siitä pääteltävissä etten ole nähnyt niitä elokuvia, jotka kriteeriesi mukaan ovat huonoja, enkä näin ollen ole nähnyt niin paljon elokuvia kuin sinä, jolloin sinun kriteerisi painavat vertailussa omiani enemmän. Eli edelleen purettuna: Kriteerisi ovat painavammat, sillä se, joka ei niitä myötäile on väärässä.

Mielipiteiden oikeellisuudesta on turha taistella. Siksi yritän perustella kokemukseni.

Mitä tulee siihen, että sarjakuvia käänntään leffoiksi, ei kyse ole niinkään ideoiden loppumisesta tai kierrätyksestä, kuin Marvelin huomatessa, että leffabisnes kannattaa. Lafka tuottaa leffoja omalla labelilla ja valmiilla tiimillä. Kyse on rahansa ja sen tekemisestä.

Mielikuvituksen puute ei myöskään elokuvatuottajia vaivaa, vaan voimakas teollistuminen - kuten itse sanoit: "Maailmalla tulee elokuvia ulos sellaista tahtia, että tuskin ketään pystyy koskaan katsomaan niitä kaikkia."

Hyvänä esimerkkinä kauhuleffoista - joka genrenä on itselleni vähän vieraampi - toimikoon Manaaja ja Ring. Miksei myös Mad Maxista äkätystä jutusta kasvatettu ensimmäin Saw. Toiminta puolelta löytyy esim. ensimmäinen Matrix ja muusta scifista vaikka Cloverfield. TV:stä tupruttaa Lostia ja Galacticaa. Muutama vuosi sitten Twin Peaksia.

Uutta ja uudelleen löydettyä kyllä riittää, ja niinhän sen pitääkin olla, sillä eihän mikään leffa toimi, ellei se tule oikeaan aikaan. Mieti vaikka olisiko kukaan muu kuin täysin sairas henkilö alkanut katsomaan Dexteriä, jos se olisi esitetty 20 vuotta sitten?

Ja jos vielä tuntuu siltä, ettei kukaan tee mitään uutta, niin käännä katseesi Eurooppaan - tai Mexicoon. Tutustu Amenábarin tuotantoon (mm. Tesis ja meri sisälläni) sekä Alejandro González Iñárritu:un (jos se nyt noin meni). Ei Raamattuunkaan kaikkia tarinoita ole kirjoitettu, vaikka niin on väitetty.

Puhuttelevia ja laadukkaita leffoja, joita voi hyväksi väittää, kyllä mahtuu maailmaan ja kyllä niitä onneksi tehdään jatkuvasti. Niitä vain markkinoidaan paljon pienemmällä rahalla, ja siksipä ne vaikuttavat äkkiseltään tylsiltä verrattuna johonkin toiminnan ja väkivallan täytteiseen megatuotantoon.

Kriteereillä meinaan lähinnä yleismaallisia tapoja mitata elokuvien hyvyyttä. Kaikki asiat kuitenkin tilastoidaan joidenkin kriteerien ja rajojen perusteella, ja vaikka niillä ei olisi mitään tekemistä realiteettien kanssa, niitä käytetään joka tapauksessa.

Tietysti on myös olemassa nämä yleisesti käytössä olevat, epästandardoidut tavat mitata elokuvien hyvyyttä, joita tuossa jo aikaisemmin mielestäni mainitsinkin. Se, ovatko ne hyviä vai ei, on tuskin väittelemisen arvoinen asia.

Mielipiteiden oikeellisuudesta ei kannata myöskään kinastella ja mielestäni selitinkin oman katselmuskantani, kun unohdetaan tuo "et ole paskaa nähnytkään" -kommentti, jonka lähinnä piti olla korostus omasta näkökulmastani. Älä turhaan takerru pikkuseikkoihin, kaikissa meissä joka tapauksessa asustaa pieni elitisti.

Teoriassa jokainen idea on jollain tasolla tai tavalla jo käytetty. Kuten jo aiemmin mainitsin, ongelmat muodostuvat lähinnä siitä, kun niitä käytetään joko ymmärtämättä perusideasta mitään, tai ajatellaan vain, että tämä voisi olla hieno tässä kohtaa. Homman nimi onkin keksiä jotain uusia tapoja käyttää asioita, joita on jo käytetty. Vähintäänkin erilainen lähestymistapa tai käyttötapa riittää hyvin pitkälle.

Laadukkaita elokuvia tulee siinä, missä paskojakin. Budjetilla ei ole mitään tekemistä laadun tai hyvyyden kanssa. Miljardeja maksava elokuva voi olla paska siinä missä kymppitonninkin elokuva. Ilman kantavaa ideaa ei elokuva toimi. Tai, sekin riippuu hieman. Joskus on mahdollista tehdä hyviä elokuvia ilman kantavaa ideaa. Sitäkin on nähty.

Marvelin elokuvista on vielä sen verran mainittava, että Marvel on tuottanut n. 30 vuotta elokuvia ja sarjoja, joiden taso on ollut surkeasta keskinkertaiseen. Esimerkiksi surullisen kuuluisa YPKVV elokuva, jossa pääosissa oli David Hasselhoff. Eli mistään yllätysheräämisestä ei ole kyse. Joku sarjakuva-leffa vain löi läpi ja Marvel alkoi panostamaan elokuviin huomattavasti enemmän. Samalla heräsi myös DC ja muuta pienemmät firmat.

Yritän tässä toistuvasti rautalangasta vääntää, ettei ole mitään yleismaallisia tapoja mitata elokuvia puoleen tai toiseen. Sen puoleen ei ole olemassa minkäänlaista yksioikoista tapaa tilastoida kriteerejä ja rajoja. Jos olisi, olisi tämä koko keskustelu turha, koska silloin (HUOM) joku muu tuntematon taho olisi puolestasi päättänyt mikä on hyvää ja mikä huonoa. Lähinnä tällaista järjestelmää ovat vaikutusvaltaisimman elokuvakriitikot: on tavallista lukea arvostelu ennen elokuvan katsomista. Tällöin opitaan suhtautumaan elokuvaan tietyllä tavalla ja päädytään apinoimaan valmiiksi pureskeltua mielipidettä. Kun tällaisen laatumittarin perusteella aletaan puolustella jotain, muuttuu homma naurettavaksi. Perustelut ovat silloin "kun toikin tykkäs" ja "arvostelujen mukaan" - mukaisia, täysin pohjattomia väitteitä. Ainoastaan arvostelun laatinut kriitikko itse on kykenevä argumenttiaan puolustamaan ja (HUOM) hyvä arvostelu sisältää perustelut. Muut voivat olla samaa tai eri mieltä, mutta painoarvoa saadakseen on hyvä perustella väitteensä.

Yleismaallisilla tavoilla voidaan korkeintaan tarkoittaa jonkinlaista tiettyä analyysiä - ei mitään muuta. Jos muuta väität niin annapa tulla yksikin yleismaalinen tapa mitata elokuvasta mitään, niin että asialle voidaan arvo antaa.

En myöskään ymmärrä mitä ihmettä tarkoitat epästandardoiduilla tavoilla mitata elokuvan laatua? Mikä olikaan se standardi tapa? Pituus, musiikki, tunnelma? Kieli? Mikä on oikeimmin kuin toinen? Miten tunnelmaa esimerkiksi voi arvioida kuin vertaamalla sitä toiseen elementtiin, esim. käsikirjoitukseen. Tällöin käytetään jo diskurssianalyysiä, jonka nojalla on mahdollista jo jotain päätellä ja perustella.

Löyhänä esimerkkinä esim. Passion of the Christ, jossa koko elokuva puhutaan läpeensä sen aikaista (ainakin niin läheistä kuin mahdollista) kieltä, jota ei enää puhuta missään maailman kolkassa. Tehdään ristivertaus Operaatio Valkyriaan, jossa natsit puhuvat iloista amerikanenglantia toisinaan (muka) saksalaisesti murtaen. Englannin käyttämistä voidaan perustella amerikkalaisten lukutaidottomuudella, mutta koska elokuva dubtaan kuitenkin monille kielille, miksi sitä ei voitu dubata myös englanniksi? No tietysti siksi, että leffan tähdeksi piti saada saksaa hallitsematon amerikkalainen tähti - ja muukin amerikkalainen miehitys. Väärän kielen käyttäminen ei juuri haittaa, koska siihen on totuttu, mutta ei se sitä oikeammaksi tee. Tästä voi tietysti päätellä jo yhtä sun toista, kuten sen, että Passion of the Christin tunnelmaan käytettiin paljon enemmän vaivaa ja energiaa kuin Valkyriaan.

"Yleismaaliset tavat" kuulostava mutun synonyymiltä.

Kaiken voi rankata vanhaksi ja käytetyksi jos keskitytään vain siihen, että ideat johtavat toiseen. Tästä päästäänkin perinnetutkimukseen: 50000 vuoden aikana ihmisen genomi on muuttunut 0.5%. Siitä voit laskea, että voimakkaimman kulttuurievolution aikana muutos ei ole edes mitattavissa. Kulttuuri kehittää itseään. Ei ole eikä ole koskaan ollutkaan täysin muista riippumatonta ideaa. Tätä riippuvuutta kutsutaan perinteeksi ja kaikki - siis kaikki - mitä tehdää ja missä eletään on perinteestä riippuvaista. (Olet talossa, istut tuolilla ja päälläsi on vaatteet. Lisäksi kommunikoimme samalla kielellä)

Nyt kun tämä keskustelu vihdoin alkaa olla hedelmistä, on puolestani todettava, ettei "et oo paskaa nähnytkään" - kommenttia ei voi unohtaa, sillä koko tämä paasaaminen on sen seurausta. Jos sanon, että "tämä on huonoin elokuva jonka tiedän", et voi vastata siihen sanomalla että "ei ole" ja kertoa mikä sen pitäisi olla.

Marvelista lienee pohjimmiltaan samaa mieltä. Tiedän toki, että lafka on kauan elokuvaa ja sarjaa suoltanut, mutta - kuten mainitsit - on se vasta nyt löytänyt varsinaisen rahapajan. Se ilmenee ennenkaikkea eri tarinoiden samankaltaisuudella: tietyllä kertomakaarella, samantapaisilla symbolisilla tapahtumilla ja tietyn kuriinalaisen funkiton omaavilla sivuhahmoilla. henkilöhahmojen rosoisuus myös on taipuvainen samaistumaan eri elokuvien (ja sarjojen) välillä.

Tiedän varmaan käsitteen "kirjoittamaton sääntö". Teoriassa tämä on siis sama asia, kuin epästandardimainen makujen määrittely. Tietyt ihmistyypit vertaavat elokuvien välillä tiettyjä asioita. Kuten myös kaikkien muiden asioiden välillä. Useasti törmää, etenkin musiikin saralla siihen, että verrataan kahta toisistaan täysin poikkeavaa bändiä toisiinsa. Vertailuhan on periaatteessa mahdoton, mutta silti sitä tehdään. Sama koskee elokuvia. Joku ihminen pystyy helposti löytämään yhtäläisyyksiä Amelien ja Alienin välillä, jos näin haluaa yhteyksiä nähdä. Jossain vaiheessa tämä periaate on myös yleistynyt ja sen mukaisesti ihmiset tuntuvat menevän. Onko se oikein? Siihen en osaa vastata. Järjetöntä se ehkä on. Mutta nämä periaatteet ovat luoneet ns. varjo-standardin, jonka mukaisesti asioita voidaan vertailla toisiinsa.

Sinistro kirjoitti:

Nyt kun tämä keskustelu vihdoin alkaa olla hedelmistä, on puolestani todettava, ettei "et oo paskaa nähnytkään" - kommenttia ei voi unohtaa, sillä koko tämä paasaaminen on sen seurausta. Jos sanon, että "tämä on huonoin elokuva jonka tiedän", et voi vastata siihen sanomalla että "ei ole" ja kertoa mikä sen pitäisi olla.

Totta helvetissä voin. Tietysti, jos olisin heti alussa tajunnut, että kaipaat syvempää analyysiä, olisin suositellut katsomaan jotain, jonka myöhemmässä vaiheessa teinkin. On hyvinkin mahdollista, että D-War on paskin elokuva mitä olet koskaan nähnyt. Tietysti on myös mahdollista, että et ole vielä nähnyt sitä kaikista paskinta mahdollista elokuvaa, jonka tulet koskaan näkemään. Ja koska mielestäni et ole vielä nähnyt sitä kaikista paskinta elokuvaa ikinä, voin minä omasta näkökulmastani sanoa, että et ole vielä nähnyt sitä paskinta. Loogista ja selkeää. Ja myös hieman elitististä.

Se, että sinä pidät sitä jotenkin loukkaavana, kun esitän oman näkemykseni asiasta, hieman korostaen, on hieman yllättävää. Kaikkea ei tarvitse perustella, ellei perusteluja erikseen haluta. Mielestäni tarjosin kuitenkin perusteluja, ehken tietysti juuri sitä kaipaamaasi, mutta perusteluja kuitenkin. Riippuen tietysti sinun näkemyskannastasi perusteluni saattavat olla vajavaisia, typeriä, huonoja tai jotain muuta, mitä? Oma näkemyskantani kuitenkin perustuu omiin kokemuksiini ja tietoihini aiheesta. Itse pidän paskana sellaista elokuvaa, jonka katsominen aiheuttaa esim. fyysistä tai henkistä kipua, täyttä mielenkiinnottomuutta kyseisen rainan katsomiseen tai kesken elokuvan nukahtamista. Jos mikään näistä ei täyty, ei elokuva voi aivan täysin mätä olla.

Kirjoittamattomalla säännöllä viitataan etikettiin. Elokuvien arvottamisen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä, kuten tässä vaiheessa luulisi jo olevan selvä - viitaten siihen, ettet ole vieläkään ensimmäistäkään yleismaalista AKA kirjoittamatonta sääntöä esittänyt, etkä pysty esittämäänkään.

Ihmistyypit on tuotanto- ja esitysyhtiöiden tapa luokitella katsojat. Se on karikatyyrinen tapa, jossa yksikään katsoja ei täysin vastaa tyyppiä. Kyseessä on laskennallinen malli, jonka mukaan selvitetään montako näennäistä prosenttiyksikköä kutakin ihmistyyppiä on tietynlaisessa otannassa, ja jolla lähinnä myydään elokuva esittäjille ja tuottajalle.. Ajattelemalla katsojia ihmistyyppeinä olet kaukana metsässä. Puhu genreistä jos puhut elokuvatyyleistä.

Genret liittyvät aiemmin mainittuun kulttuuriperintöön. Jokaisen genren sisällä on oma elitistinen osansa, jokaiseen kuuluu ryhmä joka koettaa jäljitellä eliittiä ja loput, jotka kuuluvat alimpaan kastiin. On totta ettei genrejen välillä voi tehdä toimivaa kokonaisvaltaista ristivertailua, ja tuhanteen kertaan: en ole sellaista tehnytkään!

Mutta mitä sillä on väliä. Et selvästikään pysty tai halua ymmärtää paljolti mitään mitä yritän sanoa. Usko vapaasti omaan ylivertaiseen elokuvamakuusi, kirjoittamattomiin sääntöihin tai näkymättömiin käsityksiin joita ei voi todentaa. Uskoohan suurin osa ihmisistä ties mihin uskon huttuihin.

Voit korkeintaan tarjota huonoimmalle oman vastineesi tai suositella jotain - et väittää sitä vastaan, kuten olet tehnyt. On eri asia etsiä huonointa elokuvaa ja perustella miksi, kun sanoa ilman tai näkymättömillä mielivaltaisesti muuttuvilla perusteluilla mitä muiden pitäisi ajatella.

Sehän on täysin selvä juttu, että vielä näen huonommankin elokuvan. Hei, sitä kutsutaan kehitykseksi. Se että olet eri mieltä ei tarkoita, että olet oikeassa. Ei se tarkoita että minä sen enempää oikeassa olisin. Arvottamisessa on aina kyse vertaamisesta: ainoa elokuva yksin olisi samanaikaisesti paras ja huonoin. En yritä löytää "oikeaa", yritän löytää perusteen, johon ei liity sokeaa uskomista että näin se on.

Missään vaiheessa en ole väittänyt elokuva- tai muuta viihteen-tyylilajin-asiantuntijaksi tai ylemmäksi. Ongelma lienee lähinnä sinun kieroutunut tapasi katsoa yleensä lausetta "sinä et ole paskaa nähnytkään".

Puretaanpa tuo lause paloiksi:
Sinä - aika selkeästi viittaa sinuun, asiayhteydestä on mainittu aiemmin, joten tästä tuskin tarvinnee syvällisempää analyysia hakea.

Et - negatiivi. Viittaa edelleenkin sinuun ja edeltää verbiä.

Ole - olemassaolosta on jo sinällään haasteltu filosofiassa kuvitellakseni tarpeeksi, että tästä ei tarvitse aivan uskomatonta väittelyä kehittää.

Paskaa - viittaus keskustelunaiheena olevan elokuvan tasoon.

Nähnytkään - viitaten negatiiveihin ja aikaisempiin prepositioihin tämä viittaa siihen, että olet ollut näkemättä jotain edellisessä sanassa mainittua paskaa.

Kokonaisuudessaan nämä muodostavat lauseen "sinä et ole paskaa nähnytkään", jolla viitataan minun näkökulmastani siihen, että kyseessä oleva elokuva, jota kauppasit minulle paskana, ei osunut minun standardisoimaan paska-määritelmään. Täten totean ylimaallisesti nähneeni yhden tai useamman paskemman elokuvan, kuin tämän kyseessä olevan tapauksen.

Kuten voit huomata, kyseisessä lauseessa ei missään vaiheessa arvostella kenenkään makuja tai kykyjä katsoa elokuvia. Siinä viitataan suoraan minun maailmankuvasta kuvattuna tiedostettuun tilaan, jossa tämä ei elokuva ei minun standardeillani lähestynyt tai ollut yhtä kuin paska.

Täten myös voidaan todistaa, että lauseella ei missään vaiheessa viitattu omaan ylemmyyteeni elokuvien parissa. Lähinnä vain siihen, mitä mieltä minä olin kyseisen elokuvan tasosta. Jos kuitenkin kyseinen lause täytyy tulkita negatiiviseksi palautteeksi sinun mieltymyksiäsi vastaan, kysymys lieneekin, että onko joku loukannut jotain sinulle rakasta elokuvaa, vai oliko tuo lauseenmuodostus vain yleismaallisesti ärsyttävä?

Mielestäni myös suhteellisen hyvin perustelin nuo syyt, miksi kyseessä oleva elokuva ei lähestynyt tai ollut yhtä kuin paska.

Ja kuten tässä ketjussa jo tein, suosittelen katsomaan jos saat käsiisi Slapstick Of Another Kindin, joka on omasta mielestäni paskin elokuva, mitä filmille on koskaan kaapattu.

Kuka nyt tarttuu "pikkuseikkoihin"? Miksi et suostu ymmärtämään kantaani.

Lainaus :

Ilmeisesti sä et ole edes paskaa elokuvaa nähnyt, jos tuo oli sinun mielestäsi paska.

Huomaatko sivulaiseen "jos" -sanan. Se ehdottaa edeltävän lauseen määrityksellä: "jos tuo oli sinun mielestäsi paska". Kiinnitä huomiota myös sanaan "sinun", joka korostaa, että minun mielipiteeni on kyseenalainen, kun taas oma katsomuksesi on esitetty empiirisesti. Ja siitä tämä koko kädenvääntö on lähtenyt.

Lainaus :

Kokonaisuudessaan nämä muodostavat lauseen "sinä et ole paskaa nähnytkään", jolla viitataan minun näkökulmastani siihen, että kyseessä oleva elokuva, jota kauppasit minulle paskana, ei osunut minun standardisoimaan paska-määritelmään.

Et ole vieläkään kertonut mitään sinun standardisoimastasi paska-määriltemästäsi. Sen sijaan tuputat elokuvia ikään kuin olettaen, että näen niissä samat hyvät ja huonot asiat kuin sinä, vaikka emme selvästikään samoihin asioihin keskity.

Lainaus :

Täten totean ylimaallisesti nähneeni yhden tai useamman paskemman elokuvan, kuin tämän kyseessä olevan tapauksen.

Ja jälleen; olet nähnyt paskempia elokuvia, sen sijaan että olisit nähnyt
mielestäsi paskempia elokuvia. Kun lauseesta puuttuu yksi määrite sen merkitys muuttuu subjektiivisesta empiiriseksi. Tämä kommentti varmasti selvittää, että kyse on lauseenmuodostuksestasi, jonka koin hyökkäävänä ja loukkaavana.

Katson mielelläni Slapstick of another kind:in, kunhan sellainen jostain käsiini eksyy. Yritän jatkuvasti laajentaa vertailu- ja kokemushorisonttia, mutta se vaatii perusteet.

On myönnettävä, että turhautumiseni ja kiukkuni takana vaikuttanee viimeaikaiset lukemani yhteiskunta-, perinne- ja kulttuuritutkimukset, joista hyvin tulee ilmi kulttuuri-ilmeen kaksikerroksisuus todellisen ja mielikuvan välillä. Luulisin, että koska asia on minulle monelta osin uusi, on minun havainnollistettava sitä voimakkaasti mielikuvallista maailmaa kärjistäen ja kyseenalaistaen.

Nähdäkseni yleisiin makuihin tms. vedotessa nojaudutaan mielikuvalliseen maailmaan, joka saattaa olla hyvinkin mielivaltainen, ja joka näinollen kertoo enemmän sen hetken kulttuuriasenteista kuin arvosta (huom. ei arvoista). Arvottamisessa on kyse jonkinlaisesta järjestämisestä. Tällöin kahta tai useampaa arvotettavaa asiaa verrataan keskenään tietyiltä osin ja tietyllä tavalla, jotta asiat voidaan jollain perusteella pistää järjestykseen. Koska leffoja on niin paljon, on arvottaminen likimääräistä, koska tarkkaa paikkaa on työläs ja täysin turha etsiä.

Olen huomannut arvottavani elokuvat kokonaisvaltaisesti, josta päästäänkin takaisin D-Wariin. Ei siinä leffassa kaikki ole huonoita näkemääni, efektien perspektittömyys ja jälkikäsittely kylläkin. Moni muu asia kuitenkin oli lähellä pohjanoteerausta, eikä kompensoivia - "hyviä" asioita ollut. Plan 9 from outersacessa yö ja päiväkohtaus tehtiin samasta otosta pimentämällä kuvaan "yön" kohdalla. Lopputulos oli typerä ja naivi, mutta samalla kekseliäs, sillä kukaan ei ollut ennen sitä moista esittänyt. Ed Woodin tuotannossa käsikirjoitus on tärkeässä roolissa. Hänen harmikseen kaikki käsikirjoitukset olivat äkkiä ja huolimattomasti kyhätty ja niillä oli tapana muuttua projektin myötä. Myös D-Warin kohdalla tarina taipui muuttumaan, koska ohjaaja ei oikein osannut päättää mitä missäkin pitäisi tapahtua. Hän piti kaikkia ideoita hyvinä. Se, että hän oli näyttänyt näyttelijöille D-Warissa olevia efektejä ennen kuin näyttelijät oli edes kiinnitetty leffaan, kertonee siitä, että herra Shimille efektit ovat tärkeintä. Leffa itsessään kertoo sen, että ennen kaikkea efektien määrä ratkaisee - laatu on toissijaista.

Pointti on, että jotta väitteellä olisi painoa, on sillä oltava peruste, jota voi seurata. Pelkkä "no kun se vaan on niin" ei ole perustelu. Se on väite. Kuten on myös "Ilmeisesti sä et ole edes paskaa elokuvaa nähnyt, jos tuo oli sinun mielestäsi paska".

Annanpa vielä lisäksi esimerkin mielikuvallisesta arvottamisesta: Jokin verkkolehti tms. (pahoittelen etten muista lähdettä) oli järjestänyt gallupin kaikkien aikojen huonoimmasta elokuvasta, joka on pelistä tehty.

Doom oli ylivoimainen ykkönen. Lista jatkui kokolailla käänteisesti sen mukaan kuinka paljon leffat ovat myyneet. En muista oliko Resident Evil kympin kärjessä, mutta jos oli niin häntäpäässä.

Doom sai ensi-illassa huomattavasti negatiivista julkisuutta, josta osa on tulkittavissa suoraksi siirroksi pelimaailmasta: Tällöin Half-Life 2 ja Doom 3 kilpailivat samoista pelaajista. Varsinkin suomessa pelijournalismi lyttäsi Doomin melko kylmästi vailla perusteita ja tuntui asettuvat Half Lifen puolelle. Doomiin kohdistui paljon ankarampi arvostelu kuin HL:lään. Vastakkainasettelu oli niin voimakas, että se siirtyi jopa pelaajien välille. Suomessa ilmiö kärjistyi ehkä siksi, että kaksi suurinta peleistä kertovaa lehteä ovat samassa omistuksessa ja osa toimittajista kirjoittaa molempiin lehtiin. Toimitukset "haistelivat" maailmalta pelien välillä, kumpaa kannattaa veikata voittajaksi. Half Life voitti - suurelta osin ykkösosansa tiukan fanijoukon ansiosta - mutta myös Doomin vaikeuksien takia (Doom oli älyttömän raskas kun se julkistiin. Moni asia oli siinä myös huonommin hoidettu kun HL:ssä, mutta tästä vaikka oma juttunsa myöhemmin). Maailmalla ilmapiiri oli samankaltainen; HL rulaa, Doom ei. Doom leffa, jota oli puuhattu jo vuosikausia - huhujen mukaan sitä piti iso Arskan jopa tähdittää jossain vaiheessa - oli omiaan floppaamaan, koska niin sen odotettiin tekemvänkin. Eihän kyseessä nyt mikään erityisen hieno ja "hyvä" olekuva ole, mutta ihan kelpo katsottava se on. Resident Eviliin verrattuna siitä puuttu oikeastaan vain se oleellinen Jovovichin alaston pinta. Mutta miksei seksikkyys muka voisi olla jokin laatumittari...

Huomioitavaa on kuitenkin se, että esimerkiksi Dungeons and Dragons loisti leffarankigissa poissaolollaan, vaikka kyseessä ei selvästikään ole mikään varsinainen taidon näyte. Johtuuko unohdus kyselyn tekijän leväperäisyydestä vai yleisön unohtamisesta, sillä ei niin väliä. Viihteellisiin tarkoituksiin tehty galluppi kuitenkin korostaa entisestään yleisön tapaa suhtautua elokuviin - eikä tähän ole elokuvan laatuun liittyvää perustetta. Nyt moni nettilehden lukija pitää Doomia huonona leffana vaikka ei välttämättä ole sitä nähnytkään. Mielivaltaiseksi se muuttuu, kun gallupin järjestäjä määrittää vaihtoehdot ja esittää tuloksen tietyllä tavalla: maailman huonoimman leffan titteli on kyseenalainen jos kaikkia ei oteta siitä kilpailemaan.

Sä olet todellakin keskittynyt hieman liikaa kulttuuriin yms. muihin seikkoihin. Se, että jossain asiassa ei välttämättä ole suoraan järkeä kirjallisesti luettuna, ei tarkoita, etteikö se kuitenkin olisi suhteellisen looginen lause, kun sen ajattelee postaajan kannalta. Tiedän hyvin, että tiedät aika pitkälle, mitä tarkoitin sillä lauseella, kunhan väännät. Ymmärrän myös sinun kantasi, vaikka en ilmeisesti välttämättä osaa tätä tietoutta jakaakaan eteenpäin.

Mutta edelleenkin kysyn, että enkö jälkeenpäin mitenkään perustellut mielipidettäni elokuvasta?

Tuosta paskin peli-leffa aiheesta onkin paljon kyseenalaistettavaa. En itse kyllä ymmärrä, miksi Doomia on niin kamalasti haukuttu. Sehän on mielestäni oikein mainio pätkä kaikilta mahdollisilta kanteilta katsottuna. Se näyttää hyvältä, siinä on hyvä määrä splatteria ja toimintaa, ja vaikka juoni onkin nyt mitä on, ei se silti kauheasti eroa alkuperäisen pelin juonesta (vai mentiinkö siinä helvettiin tai jotain?). Joka tapauksessa, kyseinen pätkä oli minun mieleeni.

Resident Evileita on myös haukuttu aika avoimesti, vaikka ottaen huomioon sen, että ne kuuluvat ehkä surullisimpaan genreen, eli Zombie-leffat, joiden joukosta löytyy sellaisia tekeleitä, että kovimman hard core fanitkaan eivät kehtaa sanoa katsoneensa kyseisiä rainoja.

Itsekin olin kyllä unohtanut tuo D&D -leffan. Ehkä johtuen myös siitä, että en missään vaiheessa keksinyt kyseisessä elokuvassa mitään sellaista, joka olisi mitenkään viitannut mihinkään, mitä tiedän D&D:sta. Se elokuva oli ehkä paskuudessaan sitä kamalinta paskuuden lajia, jota on tarjolla, eli mitäänsanomaton.

Kulttuuri on todella merkittävä osa elokuvaa silloin kun elokuvaa sovitetaan jonkinlaiseen kontekstiin. Me länsimaalaisen kulttuuripiirin jäsenet vieroksumme suuresti bollywoodin musikaaleja ja ajattelemme niistä välittömästi jotain negatiivista - emme ainakaan aseta niitä samalle tasolle omien suosikkiemme kanssa. Vastaavaa tapahtuu Intiasta katsottuna. Siellä bollywoodin leffat rulaa, kun holywood haisee sammakon jätteelle. Ero on kulttuurissa.

Bollywoodissa tehdään leffoja enemmän ja niillä on monesti paljon länsimaalaisia elokuvia enemmän katsojia. Siitä huolimatta niitä elokuvia on vaikea täällä pitään hyvinä saati laadukkaina. Ajatus siitä, että osaisimme täällä paremmin on suoraa perua klassisen musiikin formaalisuudesta, jota elitismi piti ja pitää yhä elossa. Tällainen ajatus ei toimi musiikissa, eikä se toimi leffoissakaan. Siitä suoraa seurausta on esimerkiksi se, että eliitin ansiasta kun valtiollisella tasolla puhutaan apurahojen yhteydessä musiikista, tarkoitetaan pelkästään taidemusiikkia. Eli musiikkia, jota voi pitää taiteena, ja josta yritetään poissulkea kaikki populaarinen. Kärjistys on tarpeen: oopperaa tuetaan päivässä samalla summalla kuin saamelasten kulttuuria vuodessa. Saamelaisten joiuja tukeva osuus on vain osa siitä. Silti, joiut ja ooppera tarvitsevat tukea selvitäkseen. Molemmat ovat musiikkia ja korvaamaton osa perinnettä ja historiaa.

Elokuva, siinä missä musiikki, kuvataide tai mikä tahansa taide kertoo aina jotain siitä kulttuurista jonka piirissä se on tehty. Siksi kulttuuria ei voi erottaa elokuvasta(kaan). Jos määrällisyys on arvottaja, on johtopäätelmänä, että bollywoodissa tehty on parasta. Samaan johtopäätelmään päädytään, jos lasketaan katsojia.

Musiikin suhteen edustat sitä osaa, joka ei ole oikeastaan edes ole eliitin mukaan musiikkia. Elokuvien suhteen taas helposti voit päätyä samaan eliittiin, joka rajaa bollywoodin tuotannot joksikin muuksi kuin elokuvaksi. Sama tapahtuu, jos alennutaan ajattelemaan leffoja taiteena tai viihteenä. Silloin on vain hyväksytty elitistinen määritelmä ja pelataan sitä vastaan alakulttuurista käsin.

Lainaus :

Se, että jossain asiassa ei välttämättä ole suoraan järkeä kirjallisesti luettuna, ei tarkoita, etteikö se kuitenkin olisi suhteellisen looginen lause, kun sen ajattelee postaajan kannalta.

Eli siis lauseen ei tarvitse kertoa mitä kirjoittaja tarkoitaa, mutta lukijan pitää se silti tietää?

Kirjainmerkein kirjoitettu teksti luetaan aina kirjallisesti. "Suhteellisen loogisuuden" heikoin puoli lienee siinä, että sen voi ymmärtää monella tavalla. Miksi siis kirjoittaa niin järjettömästi, kun järkevästikin voi kirjoittaa käyttämällä niitä yhteisiä kielellisä sopimuksia, jotka sen käyttöön liittyvät?

Jos kerran muuta tarkoitit, niin miksi et sitten sanonut niin?

Perustelit toki kantasi, mutta et sen perusteluja. Sitähän yritän sinulta perätä, että mikä on "paska" ja miksi se on "paska". Se ei auta, jos katson elokuvan itse ja vaikka olisinkin sitä mieltä että se on paska, kun nyt on kyse siitä miksi se sinusta on paska. Yritän löytää sinun paskasi, jotta voisin ymmärtää miksi D-War ei mielestäsi ollut paska ja verrata sitä siihen paskaan, jonka mukaan se mielestäni on paskin.

Bollywoodin mukaan vetäminen on suhteellisen mielenkiintoinen veto. Itse en kovinkan paljoa ole kyseiseen genreen tutustunut, mutta musikaalisuus elokuvissa yleensä on ollut itselleni inhotuksen aihe. Miksi tarvitsee hyppiä, tanssia ja laulaa jotain, jos sen voi sanoa yhdellä lauseella? Useimmiten tuntuu siltä, että musikaalien tarkoitus ei ole kertoa hyvää tarinaa, vaan kertoa lyhyt tarina pitkän kautta. Miksi minua pitäisi kiinnostaa se, että joku tunnustaa rakkautensa 10 minuutin laulu-eepoksella, kun hän voisi yhtä hyvin sanoa sen ja sitten jatkaa elämäänsä toisen ihmisen reaktioiden mukaisesti.

Kulttuuri taas sinällään alkaa nykyaikana olemaan vanhentunut käsite jo niin monella tasolla, että se pitäisi määritellä uudelleen. Oopperan ja klassisen musiikin vuoksi rakennettavia rakennuksia ja tapahtumia pitäisi voida perustella jollain muullakin, kuin sanomalla, että se on kulttuuria. Kulttuuria on kuitenkin kaikki muukin, mikä voidaan millään tasolla määritellä taiteeksi tai viihteeksi. Mutta logiikka jää toiseksi aina niissä tapauksissa, missä isompi raha pääsee puhumaan.

Ison rahan puhuessa ongelmaksi muodostuu ûber-elitismi, jonka tarkoituksena ei ole sivistää kansaa, vaan antaa vähempiosaisille kuva siitä, että rikkaat ovat parempia sekä ihmisinä, että henkilöinä kuin kaikki muut, jotka voidaan heidän alapuolelleen asettaa.

Mutta eivät kaikki kulttuurin määritelmät ole kuitenkaan elitistisiä. Suurin osa alkaessaan ei ala elitistisenä tahona, mutta niistä muodostuu sellainen tiettyjen yksilöiden löytäessä tämä kulttuuri ja asettaessaan itsensä paremmaksi sen kautta, kuin muut. Tämä muodostaa taas niin uskomattomia epälogiikoita, että järjellä tai millään muullakaan ajatustoiminnalla ei siinä vaiheessa ole sijaa.

Sinistro kirjoitti:

Lainaus :

Se, että jossain asiassa ei välttämättä ole suoraan järkeä kirjallisesti luettuna, ei tarkoita, etteikö se kuitenkin olisi suhteellisen looginen lause, kun sen ajattelee postaajan kannalta.

Eli siis lauseen ei tarvitse kertoa mitä kirjoittaja tarkoitaa, mutta lukijan pitää se silti tietää?

Kyllä. Nyt olet asian ytimessä. Liioittelu ja elitismi aihe-alueessa on myös kätevä tapa aiheuttaa reaktioita. Nyt kun kyseenalaistin sinun tajuntasi paskasta, olet joutunut pohtimaan paskan eri ulottuvuuksia. Vaikka tarkoitin juuri sitä mitä kirjoitin, se ei silti tarkoita sitä, että ymmärsit sen juuri niin kuin kirjoitin. Tulkitseminen on suhteellisen hienovarainen ja yksilöllinen asia. Vaikka olisin lisännyt lauseen alkuun "mielestäni tässä tapauksessa", niin silti olisit saattanut siitä loukkaantua, mutta eri tavalla.

Mutta paskan määritelmä yleensä on suhteellisessa mielessä sama. Kokonaisuus määrää ja siihen verrataan muita kokemuksia. TIetysti, koska elokuvakokemuksemme tuskin ovat täysin samanlaisia, ei paskamme välttämättä ole saman väristä, näköistä tai makuista. Silti yleisellä tasolla paskalla on yhtymäkohtia, jossei muuten niin kulttuurillisella kannalla. Perustelut siitä, miksi elokuva ei mielestäni ollut paska vastaa samaa, kuin se, kun selitit miksi se mielestäsi oli paska.

Voin selventää oman määritelmäni paskasta vain elokuva kerralla, enkä yleistää sitä paskaa kaikkiin mahdollisiin elokuviin. Eli siis anna minulle elokuva, ja kerron miksi se on paska, tai vaihtoehtoisesti, miksi se ei ole paska. Yleistä määritelmää paskalle minun kohdallani ei ole. Yksilöin jokaisen erillisen tapauksen paskaksi tarpeen vaatiessa.

Nyt on valistuksen paikka.

Kulttuurilla tarkoitan (mitä kulttuurilla laatua määrittelemättä tarkoitetaan) sitä tavasoista, arvoista ja perinteistä muodostuvaa vaikutusaluetta, joka normittaa jokapäiväistä toimintaa. (Kuten että, Islamistisissa maissa naiset käyttää useasti huntua. Kulttuuri sisältää myös tapakulttuurin ym.) Tämä on se määritelmä, jota käytän kun kulttuurista puhun ja se on ainakin hyvin nykyaikainen käsitys siitä. Kuten sanoitn, kultuuria todellakin on kaikki muukin kuin taiteeksi ja viihteeksi luokiteltava, mutta myös ne.

Elitismi on yrittänyt kaapata käyttöönsä myös kulttuuri -sanan (kuten taidemusiikin eliitti on kaapannut musiikin. Tämä ilmenee siinäkin, että taide- klassista- orkesterimusiikkia on vaikea nimetä, koska se on ominut nimen musiikki. Muiden tyylien niemeäminen ei ole ollut hankalaa; iskelmää, rockia, rappia jne.)

kulttuuripääoman teoriassa kyse on siitä, että jokaisessa kulttuuria ja alakulttuurisegementissäkin on oma elitistinen ryhmänsä. Usein tämä koostuu esim populaarirockissa rock toimittajista. Ryhmällä on jokin suuntaa näyttävä osa, joka määrittelee paljon hyvää ja huonoa ihmisten puolesta. tanssi klubeilla on eliitti-tanssijoita, jotka päättää sen mikä on coolia. Ryhmä tuomitsee, jos joku tanssii "väärin" (miten voi edes tanssia väärin, kun mitään selvää kaavaa ei ole). Eri klubeilla voi olla eri eliitistö ja ihan oman "oikeat" tyylit. Leffoissa niin ikään kriitikot usein muodostavat eliitin. Kulttuuripääomallisia ryhmiä syntyy myös vastustamisesta, eli ei välttämättä siitä, että tahdotaan kuulua johonkin, vaan että tahdotaan erota jostakin (ajattele vaikka rockin ja iskelmän vastakkainasettelua)

Tietysti nyt voidaan päätellä, että yritän luoda oman kulttuuripääomani, jossa saisin olla elitisti. Ken ties, siitäkin saattaa olla jossain määrin kyse, mutta varsinaisena henkilankana asiassa pidän tietoista tahtoa murtautua vapaaksi valta- ja alakulttuuripiirien puristuksesta tilaan, jossa voin tarkastella kulttuuria ja sen ilmiöitä niin objektiivisesti kuin mahdollista. Osana jotain vaikutuspiiriä ei sellaista objektiivisuutta voi saavuttaa, johon pyrin.

Bollywood leffoissa ei haluta esittää asioita kuten holluwood elokuvissa. Intialaisessa kulttuurissa joku todennäköisesti kysyy vastaavat kysymykset käänteisenä: "miksi tehdä niin vakavaa, kun laulu on haustaa" tms. Suomalaisena on vaikea päästä muutenkin musikaalien kimppuun, ehkä koska olemme yksi maailman vähiten laulava kansa. (tämäkään ei johdu taidosta tai halusta, vaan siitä, että laulamiseen suhtaudutaan helposti häpeällä. Mikä tietysi on mielestäni aika tyhmää).

Lauseiden tulisi olla selkeitä ja tarkoittaa mitä niissä sanotaan. Jos merkityksiä aletaan vatkaamaan jälkikäteen, ei mihinkään voi luottaa. Ihan yhtä hyvin voisin sanoa, että ymmärsit väärin asian, jossa olen ollut väärässä ja on itseasiassa sinun vikasi, että luulit tarkoittaneeni jotain väärin.

Paskan - ja varsinkin sen eri määritelmiä - tulee etsiä. Ne tulee ymmärtää niin hyvin, että ne voi kirjoittaa ja esitellä. Toki, pitäähän niitä havainnoillistaa, mutta pitää myös kertoa mitä havainnollistetaan, ettei juttu mene ihan kuralle.

Kulttuurin, kuten myös paskan, voi määritellä usealla eri tavalla. Katsojakohdasta riippuen määritelmät muuttuvat. "You say tomato, I say tomahto." - George and Ira Gershwin.

Lauseiden tulisi olla selkeitä, kyllä, mutta voi koskaan kirjoittaa niin täysin selkeitä lauseita, etteivät ne jättäisi jollekin tulkitsemisen varaa. Ja tämä tulkitsemisen vara on kirjailijoitakin paljon piinannut ongelma. Kaikki eivät tulkitse samoja lauseita samalla tavalla.

Paskan määritelmäähän tässä koitetaankin hakea. Mutta voiko paskan määritelmä olla täysin objektiivinen ja päteä samalla tavalla kaikkeen? Paska on enemmänkin dynaaminen tuote, joka määräytyy tuotteen ominaisuuksien mukaan, toisin kuin voisi toivoa.

Täydellistä objektiivisuutta tuskin ketään pystyy saavuttamaan, niin kauan kuin on olemassa erilaisia tunteita, jotka vaikuttavan eittämättä objektiivisuuteen.

Tunneperäinen suhtautumien on subjektiivista - tietysti. Mutta se on myös ainoa tapaka kokea mitään, millä voisi olla mitään arvoa ja arvoon taas liittyy märittely. Tunne peräisyys ei suinkaan ole pahasta, mutta se on perusteltavat. Ei riitä, että sanotaan jokin tuntuvan paskalta. Pitää kertoa miksi. Perustelun apuna voidaan käyttää viitteitä, taustojen valottamista tai vaikka havainnointia. Kyse on perustelussa siitä, että perustelija saa muut ihmiset vakuuttuneiksi omasta kannastaan. Kannan ei tarvitse olla oikea -käsillä olevassa asiassa se ei edes voi olla - mutta se pitää esittää niin, että se on ymmärrettävissä.

Lauseiden tästentämättömyyttäkin voi parantaa havainnoimalla tai metoforoin (esim. esimerkein).

Paskan määritelmä tuskin voi olla objektiivinen. Ei ole olemassa yhtä totuutta tai mittaria, jonka puolesta voisimme kumpikaan väittää omaa käsitystämme toista täsmällisemmäksi. Laajemman käsityksen saamiseksi siitä mitä voi hyvänä tai huonona pitää, on keskustelua laadusta käytävä sen itsearvoisesta merkityksettömyydestään huolimatta. Ristiriitainen tulkinta syntyy nimenomaan siitä, että ihmiset näkevät asiat eri tavalla. Koska toisen päähän ei voi mennä tonkimaan (ainakaan vielä) on asiasta käytävä keskustelua ja perustella väitteitä. Samaa mieltä ei tarvitse olla, eikä tarkoitus ole luuta toisen kurkkun lyödä - eihän kyseessä kilpailu ole - vaan ymmärtää asia joltain uudelta, itselle vieraalta kantilta.

Kyllä, "kulttuuri" voi olla myös laaduttaja tai luokitteleva termi, mutta kuten jo sanoin, tarkoitan "kulttuurilla" sitä varsinaista sanan kantamerkitystä, jonka jo lyhyesti kertasin.

Antipaskaelokuvan sarjakuvanäkökulma:

Watchmen tykittää.

Sinistro kirjoitti:

Antipaskaelokuvan sarjakuvanäkökulma:

Watchmen tykittää.

Sarjakuva vai leffa, vai vain yleensä?

Sarjakuva, mutta leffa myös.

Itse kyllä melkein pidin leffan ihmisten hävitystavasta enemmän. Toi lavastetaan alienenja -juttu oli vähän... keskenkasvunen? Tarkoitan, että koko tarina ja maailma on niin pohjia myöden loppuun asti ajateltu, että se tuntui melkein todelta. Mutta toisesta ulottuvuudesta tuleva mörkö ei oikein siihen mahtunut. Tohtori Manhattan nyt vielä meni - meni hyvinkin, koska hahmo tuli kyllä tutuksi. Ja toisekseen elokuvassa tuho tapahtui kaikkialla maailman suurissa kaupungeissa, eikä vain New Yorkissa.

No mielipiteitähän nämä ovat... Mutta harvinaisen uskollisesti leffa oli tehty. Ei siitä oikeastaan puuttunut kuin saari, joissa taiteilijat olivat ja ilmeisesti sitä kautta merirosvosarjakuvia tehneen tyypin katoaminen ja itse merirosvosarjakuvat.

Kirjassa oli muuten tosi siisti se idea, että lukujen välillä oli aina jotain Vartijat -maailmasta repästyä, kuten otteita Hollisin kirjasta ja Rorschachin pidätysraportti ym. Se oli inspiroivaa.

Nuo kyseiset sarjakuvien lopuissa olevat dokumentit löytyvät ihan DVD-julkaisulta, jossa keskustellaan Hollis Masonin kirjasta dokumenttissa. Myös se merirosvo-sarjakuva on piirrettynä.

Jotenkin ilman sitä avaruusoliota ja koomikon mahdollisuutta nähdä sitä lentokoneesta jäi täysin arvoitukseksi koko yleisölle, miten koomikko ylensäkään pystyi saamaan selville, mitä tapahtuu.

Elokuvan toinen ongelma oli lähinnä se kerronnan laahaminen, joka taas johtui lähinnä siitä, että se oli 1:1 sarjakuvan kanssa. Sarjakuvassa se toimii, mutta elokuvassa ei oikein niin hyvin.

Niistä dokumenteista yms. vielä sen verran, että se on Alan Mooren juttu oikeastaan. League Of Extraordinary Gentlemeneissa on kaikissa jotain tausta-tarinaa sellaisessa muodossa.

Niin leffassahan se meni muistaakseni jotenkin niin, että Koomikko sai jotenkin selville Veidin suunnitelman. En muista nyt kuinka se meni, mutta ainakaan se ei jäänyt häiritsemään, joten tuskin se ihan kuralla oli. (vaikka ei erityisen hyväkään, koska se ei mieleen jää).

Joo. Elokuva oli jokseenkin laahaava luonteeltaan. En osaa oikeastaan kyllä sanoa onko se hyvä vai huono, sillä toisaalta tasainen rauhallinen tempo, joka silloin tällöin nousee toiminnan myötä, rakentaa hyvin synkän noir-maista tunnelmaa. Toisaalta ja toisaalta.

Itsestäni tuntuu enemmänkin siltä, että se on tapa jolla DC:n sarjiksista tehdään leffoja. Ei näitä uusimpia Batmanejakaan voi siitä syyttää, että mentäisiin mielipuolisella vauhdilla jatkuvasti. Vastakkainasettelun nimiin verrataan Marveliin, jonka elokuvissa ei vauhtia säästellä (mitä nyt ehkä Iron Manissa vähän). Mutta yhäkään en tiedä mitä mieltä nopeudesta olisi. Marvelilla mennään liian kovaa - jos näin voidaan yleistää. Hitaus luo syvyyttä.

Odotan mielenkiinnolla Vartijoiden DVD julkaisua.